Koronavirustiedote
13.3.2020 10:25 Uutiset / Seuran etusivu

TIEDOTE KOSKIEN KORONAVIRUSTA – TuTon harrasteryhmien toiminta keskeytetään toistaiseksi

TuTo ry on päättänyt keskeyttää kaiken harjoitustoiminnan kahden viikon ajaksi. Linjaus koskee kaikkia lajeja ja se tulee saattaa kaikkien harrastajien tietoon.

Linjaukseen päädyttiin kokonaistilanteen tarkastelun kautta. Seuratoimintaan osallistuu merkittävä määrä lapsia ja nuoria, jotka tulevat eri puolilta Turun aluetta. Kannamme osaltamme vastuun siitä, että terveyshuollon resurssit jäävät mahdollisimman hyvin niiden käyttöön, jotka niitä todella tarvitsevat. Harjoitustoiminta pitää sisällään paljon lähikontakteja, joita ei ole käytännössä mahdollista välttää. Seurassamme toimii kymmenen eri lajia, ja mukana on myös selkeästi vanhempaa väestöä. Koko seura pitää tässä yhtä, ja siksi linjaus on, että kaikki jaostot keskeyttävät ryhmäharjoittelun kahdeksi viikoksi. Valmentajien toivotaan ohjeistavan harrastajia yksilöharjoitteluun mahdollisuuksien mukaan. Tilanne on voimassa toistaiseksi, ja lisäohjeistuksista ja tarvittavista muutoksista linjaukseen tiedotetaan seuran toimesta ajantasaisesti.

Pyydämme ystävällisesti huomioimaan myös seuran toimistolla työskentelevien hyvinvoinnin. Olemme toistaiseksi töissä normaalisti. Ethän kuitenkaan saavu toimistolle, jos sinulla tai lähipiirissäsi on henkilöitä, joilla on flunssaan viittaavia oireita. Olemme normaalisti tavoitettavissa kaikissa asioissa puhelimen ja sähköpostin välityksellä.

Mahdollisista koronavirusepäilyistä ja -tartunnoista tulee ilmoittaa seuran toiminnanjohtaja Sini Paakkiselle (0403505427), jotta tarvittaviin toimenpiteisiin on mahdollista ryhtyä mahdollisimman pikaisesti.

Välittämisen ja yhteishengen merkeissä,

Sini Paakkinen / TuTo ry:n toiminnanjohtaja


   
Lisää uutisia
TuTo ry
«  Huhtikuu   »
Kategoriat